Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Nøgne Ø Julesnadder


Julesnadder = joulun herkut. Elikkäs (norjalaiseen) joulupöytään rasvaisen ruoan seuraksi tehty olut, tyyliltään tarkemmin portteri. Panimolla on luonnollinen, meillekin kovin tuttu syy oluen alhaiseen 4,5% alkoholipitoisuuteen (tyylille ominaisempaa olisi 6% ja eteenpäin). Nimittäin Vinmonopolet, eli meidän Alkoa vastaava alkoholimonopoli, ja heillä on lähes sama raja kuin meillä maitokauppaoluissa, 4,75%. Norjassa n. 98% oluesta ostetaan "maitokaupoista" ja pienpanimo haluaa tietysti näkyvyyttä kuin rahaakin oluestaan Vinmonopoletin huonon olutmyynnin vuoksi, joten se on vähän pakotettukin rajallisiin prosentteihin. Monilla suomalaisilla pienpanimoilla on samankaltaisia rajoituksia + vielä, että Alkon valikoimaan pääseminen on melko hankalaa & kankeaa.

Täytyy sanoa, että olen aina tavanomaisesti innokkaampi päästessäni maistelemaan Nøgnen ihan perinteisten oluttyylien tulkintoja, ennemmin kuin "ekstriimejä" kokeiluja. Onhan kokeilutkin tarpeen (minkä #100 hyvin osoittaa), mutta loppupeleissä niistä "perus-laadukkaista" oluista nautitaan kuitenkin eniten.

Olut on melko tumman likaisen ruskeaa, hienolla vaahdolla. Tuoksussa tummaa suklaata, suolaista lakritsia, hieman savuisuutta, humalan tuomaa havuisuutta ja vähän greippiäkin. Miellyttävä tuoksu ennen kaikkea. Suutuntuma on pehmeä, lähes keskitäyteläinen. Ei ollenkaan vetisyyttä, mitä joistain arvioista luin aikaisemmin. Maku jatkaa tuoksun hyvää linjaa ja on yleisilmeeltään puisen kuiva, suolaisen paahteinen, sekä hieman hapahkokin. Jenkkihumalat ovat maussa hyvin esillä greippisyydellä & havuisuudella. Vaikka katkeroita on vain 25 IBUa, ne tuntuvat silti jälkimaussa.
Olut suositellaan nauttimaan aika viileänä (8°C) ja näin kannattaa myös tehdä.

Julesnadder on kevyt, kuivahko makurikas portteri, mistä pidin kovasti. Prosentti lisää olueen, niin runkokin olisi perfect. Kiitos jälleen kerran Nøgne Ø! Takk så mye! Kupittaan Citymarket, 4,99€/0,5l.

Pisteet 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti