Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Samuel Smith's Oatmeal Stout


Alkon uutuusolut, vahvuudeltaan 5%:sta, kauralla höystettyä stouttia Englannista. Kauraa alettiin muinoin käyttämään oluessa, koska siitä haluttiin ravinteikkaampaa. se antaa soutille tukevamman rungon, makeutta, sekä mahdollisesti silkkisen pehmeän suutuntuman. hyvänä esimerkkinä hyvästä kaurastoutista tulee nyt mieleen amerikkalaisen Goose islandin myöskin 5%:nen Oatmeal Stout.
Samuel Smith herätteli '80-luvulla uudelleen henkiin tämän kuolleen käytännön lisätä olueen kauraa, joten tätä olutta voi tällä hetkellä pitää "originaalina" ja muiden panimoiden esikuvana. Takaetiketissä erittäin laajat ruokasuositukset oluen kanssa, mitä kaikkia en itse ehkä kuitenkaan lähtisi kokeilemaan (mm. pizza).

Olut on mustaa ja rusehtavaa vaahtoa muodostuu niukasti. Tuoksu paahteisen maltainen, hieman suklainen, sekä kaurapuuroinen (mihin on lisätty maitoa). Tuollainen mielikuva ainakin minulle tuli tuoksusta :).
Suutuntuma on odotetunkaltainen, eli pehmeän täyteläinen. hiilihappoa on tosin reippaasti. Maultaan olut on melko yksiulotteinen, vaikkakin oikein nautittava. Kaura on hionut mausta kulmat pois ja se on melko pyöreä. Päämakuna kahvisen paahteinen mallas ja taustapiruna täyteläinen kaurapuuro. Kovin katkeraa tämä ei ole, mutta kuivuu kuitenkin kohtalaisen hyvin (katkeroita 36 EBUa).
Kyllä tätä voi toistekin ostaa. Mielestäni ei silti ihan pärjännyt tuolle Goose Islandin tekeleelle. Alko, 3,76€/0,355l.

Pisteet 36/50 (7-3-7-4-15)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti