Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

torstai 1. joulukuuta 2011

Sinebrychoff Jouluolut 6%


Aika "korkata" ensimmäinen Sinebrychoffin tämän vuoden jouluolut näin joulukuun 1. päivänä. Lapparin version jo hyväksi totesinkin, tälle en ehkä niin kovia odotuksia asettaisi viime vuosiin vedoten. 6% Tumma lager ja etiketissä vähän joulua, niin yksinkertaista se on.
Mukana on taas tärkkelystä, mikä ei vain kolahda minun ajatusmaailmaani. Ulkonäöltään olut on ihan kivan näköinen, eikä siinä sen kummempia, vaahto tosin katoaa aika pian. Tuoksussa siirappisen makeaa mallasta, aavistus humalaa, hieman suklaista otetta eikä siitä oikeastaan muuta kuvittelekaan löytävänsä.
Melko kevyt suutuntuma ei yllätä/häiritse millään tavoin. Maussa ei tällä kertaa löydy pahviaromia, mitä tärkkelys saattaa aiheuttaa. Pojot siitä. Muuten maku on melko perustylsä tumma lager, jossa onneksi on sentään joitain piirteitä saksalaisista bock-oluista. Alkoholi ei maussa vaikuta.
Tämä voisi olla parempaa, vaikka tällä kertaa jo ihan juotavaa onkin. Nyt voin suositella puhtaalla omatunnolla tätä joulupöytään ruokajuomaksi, mutta kyseisestä pöydästä on sitten parempi löytyä myös joitain muitakin joulu-/jouluisia oluita.

Jos kappaleesi on Leevien "Jouluaattona Kännissä", niin this is for you, babe.

Pisteet oli viimeksi 20/50 pahvisuuden vuoksi, mutta tällä kertaa ne voisi olla vähän paremmat. Heitetään lonkalta sellainen luku kuin 23/50.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti