Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Mikkeller Santa's Little Helper 2011

Arvaatko, minkä päällä pullo lepää?

Olen tässä vähän yrittänyt vältellä vielä jouluoluista kirjoittelemista, sillä onhan vielä marraskuu, mutta välillä sitä ankaralla itsekurilla varustettu (olisikin) olutharrastajabloggarikin hairahtaa...

Viimeksi vuonna 2009 tuli nautittua tätä kyseistä lientä. Olut siis melko vakiolistaus Alkon jouluoluissa. Viime vuonna en muistaakseni pulloakaan ostanut, vaikka olut onkin hieman eri reseptillä liikenteessä joka vuosi. Oo:n pisteistä päätellen en ihan hirveästi menettänytkään. '09 Versiosta on kuitenkin tullut tykättyä ihan 41/50 pisteen arvoisesti, millaista pistettä näyttää saaneen tämä uusikin versio Olutoppaassa, joten pitihän tätä nyt tänä vuonna ostaa viimeistään uudestaan. Pullokoko on pienentynyt 0,75:sta puoleen, eli 0,375 litraseen. Harmillisesti litrahinta on vastaavasti noussut. No onneksi sentään kultaharkkoja ei vielä tarvitse valtion putiikkiin viedä vastikkeeksi oluesta.

Tyyliltään Santa's Little Helper on mausteinen tumma belgisoppa Mikkellerin konnankoukuilla varustettuna ja vahvuutta löytyy sopivat 10,9%. Pullon ulkoasu on lähes saatanallisen jouluinen ja saattaa siten päätyä jopa jonkun pahaa aavistamattoman kerran-vuodessa-Alkossa-vierailevan-täti-ihmisen ostoskoriin oluthyllyjä nopeasti ohittaessa. Eikä sekään väärin ole.


Olut on hyvin tummaa ja vaahto komea. Jo tuoksusta tietää, että ei tämä ainakaan pettymys ole. Voimakas siirappinen mallasmatto minkä päällä jouluisia mausteita, anista, havuista humalaa ja jopa hieman Mikkeller Black:stä tuttua soijaista palanutta kumia (mutta vain pienen pieni ripaus). Suutuntuma on täyteläinen, mutta ei paksu ja hiilihappoa oikein sopivasti.
Mausta tulee ensimmäisenä mieleen pippurinen Rochefort 10 doupattuna havuisella humalalla. Tällainen vertaus on kunnia oluelle kuin oluelle.
Kuten Rochessa, myös tässä maku on erittäin hyvässä tasapainossa ja kaikista eri makuelementeistä saa nauttia vaivattomasti. Tavanomaisen belgi-quadrupelin makupaletin lisäksi löytyy sopivassa suhteessa havuista humalaa, sitruksista hedelmäisyyttä, palaneen paahteista kahviaromista mallasta, sekä mausteisuutta. Poissaolollaan loistaa alkoholi. Makeusaste aika medium. Maku kuivaa loppuun asti ihan kohtuullisen hyvin. Oluen nauttimisen voi aloittaa aivan hyvin jo n. 8 asteisena.

Tämän tyyliselle oluelle pullokoko on enemmän kuin riittävä. S'sLH'11 on vakuuttava olut ja uskoisin, että se olisi pienissä annoksissa kotonaan joulun lihaisammassa pöydässä, vaikka viinin tilalle. Hyvin valmistettu lammaskin saattaisi sopia tämän kanssa mainiosti.

Pisteet 42/50 (8-4-9-4-17)

1 kommentti:

  1. Eikös ne Porin olutseuralaiset suosittellu tätä saunaolueks ihan lehdissä?

    VastaaPoista