Ørbæk Påskebryg

Olen hieman hitaanlaisesti aloittanut näiden pääsiäisoluiden makustelua mutta nyt toisena, Bavarian jälkeen lasiin kaatuu tanskalaispanimo Ørbækin 7,2 t-% (luomu)pääsiäisolut. Pääsiäisteema tässä etiketissä on toteutettu pääsiäiskukkien, eli narsissien avulla. Tästä pääsiäisoluesta onkin jo hieman enemmän odotuksia kuin hollantilaisesta Bavariasta, ja Olutoppaassakin on saanut jo ennakkoon lukea ihan positiivisia arvosteluja oluesta. Väri on silmää miellyttävän, tumman sävyisen punainen ja vaahtoakin muodostuu. Tuoksussa irtoaa hieman toffeinen mallas, anis/lakritsi, paahteisuutta sekä mausteisuutta (kardemumma tuli mieleen). Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen sopivalla hiilihappoisuudella. Olut muistuttaa maultaan jonkin verran vahvoja brittialeja sekä hieman mausteisia belgejä. Eli toffeisen marjaisaa mallasta sekä hieman hiivaista tummaa/kuivaa hedelmäisyyttä ja mausteisuutta löytyy. Myöskin lakritsista paahteisuutta irtoaa yllin kyllin, mikä minua tässä oluessa ehkä eniten viehättääkin. Jälkimaussa löytyy vielä jokerina hieman mämmin aromeita, mikä kruunaa maun mukavasti. Ørbækin näkemys pääsiäisoluesta on kyllä huomattavasti parempi kuin jouluoluesta. Olut ei ole mitenkään tuhti mutta kevyeksikään ei voi sanoa. Suuri alkoholipitoisuuskin pysyy pitkälti piilossa vaikka kyllä sen silti koko ajan aistii. [Edit. Bavaria 8.6 ei mitä ilmeisimmin olekaan Alkon pääsiäiskauden olut vaan se vain tuli samassa erässä]

Achel Alkoon.

Alkon valikoimiin saapuu jälleen trappisti-olut. Tällä kertaa belgialainen Achel Bruin, 4,62€/0,33l (8 t-%). Olut on minulle ennestään maistamaton ja otankin uutuuden mielelläni vastaan. Alkosta saa tällä hetkellä jo 4:n eri trappistipanimon tuotteita seitsemästä mahdollisesta. Saatavilla on Chimayn, Rochefortin, Orvalin sekä nyt Achelin tuotteita. Valikoimassa oli myös hiljattain hollantilaisen La Trappen Tripel, mutten kyllä pahemmin jäänyt kaipaamaan sen poistuttua. La Trappen oluita pidetään muutenkin heikoimpina trappisteina belgialaisten veljiensä rinnalla. Ratebeerissä maailman parhaimmaksi olueksi tituleerattua Westvleteren abt 12:sta on turha odottaa Alkoon, sillä "laillisesti" munkit myyvät sitä sekä muita oluitaan (Extra 8 sekä Blond) vain yksityishenkilöille rajallisen määrän luostarin porteilla. Oluita on kuitenkin saatavilla eri reittejä pitkin mutta niiden hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti Ratebeerin "tunnustuksen" jälkeen. Pullosta tuoretta abt. 12:sta saa pulittaa keskimäärin 10-15€. Tuoreena tätä ei kuitenkaan suositella vielä nautittavaksi ja kypsytetystä yksilöstä saakin sitten maksaa jo itsensä kipeäksi. Viimeisen panimon, Westmallen tuotteita on saatavilla Ruotsin Systembolagetissa sekä ainakin Viking Linen laivoilla (+ baareista Suomessa) tällä hetkellä. Epäilenkin, että tämä saattaisi tulla vielä Alkon valikoimiin jossain vaiheessa.

Toinen suht' mielenkiintoinen, keväinen uutuus Alkossa on ranskalainen Jenlain Blonde isossa pullossa, 6€/0,75l (7,5 t-%).

Koff Extra Brew

Yllättävä löytö kaupan hyllyltä, nimittäin uusi olut Sinebrychoffilta. Viimeisin uutuus panimolta, ainakin tietääksni, oli Koffin Indian mitä manostettiin lähinnä maissisuudella, mitä löytyykin suremmilta osin bulkkilagereista kuten mm. amerikkalaisesta Budweiserista. No, Koffin Extra Brew (4,5 t-%) ei ainakaan tähtää tähän. Tölkissä mainittu "Enemmän mallasta, runsaampi humalointi" jo pyrkii johonkin muuhun, kenties jopa hieman olutharrastajia kosiskelevaan suuntaan. Tölkin avattuani ja lasiin kaadettua voi spekuloinnin jo vihdoin lopettaa. Olut on aavistuksen tummemman sävyisen kultaista, lähes surkealla vaahdolla varustettuna. Tuoksu on hyvin perus-lagermainen, mutta siinä on myös luvattua saaz-humalointia läsnä. Juku, olisiko jo aika suomalaisen kunnon ison panimon pilsin? Maistettua olutta ei makuhermoihin kuitenkaan aluksi iske muuta kuin maissisen leipäistä mallasta, mutta pienellä viiveellä humalointikin astuu peliin. Saaz-aromi kyllä löytyy sieltä mutta aivan liian vaimeana, kuten hieman pelkäsinkin. Katkeroa on toki enemmän kuin perus Koff kolmosessa mutta enemmän tarvittaisiin, päästäkseen ainakin Urquellin tasolle. Kyllähän tämä tarjoaa kunnon vastuksen, ellei jopa voiton bulkeista mutta "oikeille" oluille tämä on vielä tämmoinen suupala. Respectit kuitenkin Koffille yrittämisestä ja jatkakaa toki kehitystyötä hienossa panimossanne! Onhan teillä jo valikoimassanne mm. Suomen ylpeys Sinebrychoff Porter.

Lynyrd Skynyrd - God & Guns (2009)

Uutta Lynyrd Skynyrdiä, wow! En ole kyllä hirveästi seurannut bändiä viime aikoina joten tuli vähän puskista että sekin on vielä hengissä. Suurin osa jäsenistähän kuoli lento-onnettomuudessa jo vuonna 1977. Asiaa hieman lisää tutkailtua Skynyrdhän on julkaissut levyjä melko tasaisestikin sen jälkeen, vaikkakin paljon harvemmin kuin alkuperäisellä kokoonpanolla (levy per vuosi). Alkuperäisjäsenistöstä näyttäisi olevan jäljellä vielä Gary Rossington kitarassa. Lentoturmassa kuolleen Ronnie Van Zantin (laulu) on korvannut hänen veljensä Johnny Van Zant. No kyllähän Johnny laulaa osaa vaikkei olekaan yhtä karismaattisen kuuloinen kuin Ronnie oli. Radiosta kuultua "Still Unbrokenia" en aluksi bändiin osannut mitenkään yhdistää ja veikkasinkin sitä joksikin uudeksi Whitesnake-materiaaliksi, eli on se saundi vähän muuttunut.. Vanha/alkuperäinen Skynyrd yhdisteli hienosti southern rockia sekä bluesia mutta nämä tyylilajit on tässä uudessa levyssä (valitettavasti..) pitkälti korvattu jopa hieman metallisella sekä melko kantrihtavalla otteella.

Levy on ihan mukavaa rallattelua puolin ja toisin, vaikken siitä juuri hirveästi "sitä vanhaa" Lynyrd Skynyrdiä löydä. Ekat kolme raitaa menee ihan sujuvasti kuuloelimistä sisään (ja ulos) mutta nelosraita "Southern Ways" särähtää jo hieman ikävästi, sen matkittua jo aika härskisti Skynyrdin tunnetuinta biisiä "Sweet Home Alabamaa" jättäen melko kaupallisen fiiliksen. Kappaleesta no. 7 "Floyd" löytyykin mielenkiintoinen vierailija, nimittäin Rob Zombie, jota ei ihan heti olisi odottanut. Itse zipale on ihan hyvä synkeän bluesrokkaava veto tunnistettavalla mr. Zombien kosketuksella. Seuraava "That Ain't My America" onkin sitä ylisokerista amerikankantria, mikä ei minun ymmärrykseeni upo. Sanoitukset levyllä ovat lähinnä amerikkalaista elämäntapaa ja amerikkalaisuutta käsitteleviä.

Omiin suokkeihini joukosta nousi juurikin tuo sinkkubiisi "Still Unbroken", koska se on loppuen lopuksi ihan menevä kappale hyvällä meiningillä. Muita on mm. nimikipale "God & Guns", josta sitä bluesiakin löytyy ja kappaleessa on ihan toimiva heviloppurutistus. hyvänä vetona voisi mainita myös heavy rock-vedon "Little Thing Called You" hyvällä kertosäkeellä sekä soololla. "God & Guns"- levy sortuu hieman kilpailemaan nykyisten amerikkalais-radiobändien kanssa ja yrittää miellyttää samaan aikaan kaikkia, eli ei oikeastaan ketään sen suuremmin. Listoilla se tosin on menestynyt melko hyvin, mihin kyseisen aseen tähtäin hieman tuntuu lukittuneenkin. Levyn tuotanto on selkeää ja ehkä hieman liian kliinisenkin puhdasta, ts. hieman hengetöntä. Levyn Special Editionissa on jopa 3 bonusbiisiä sekä 3 livevetoa.

Nautin ainakin tämän esityksen jälkeen Skynyrdini vielä vuosien '73-'77 tuotannolla.

Pisteet 6/10

Musiikki 6

Tuotanto 8

Kappalelista

1. "Still Unbroken" - 5:06
2. "Simple Life" - 3:17
3. "Little Thing Called You" - 3:58
4. "Southern Ways" - 3:48
5. "Skynyrd Nation" - 3:52
6. "Unwrite that Song" - 3:50
7. "Floyd" (feat. Rob Zombie) - 4:03
8. "That Ain't My America" - 3:44
9. "Comin' Back For More" - 3:28
10. "God & Guns" - 5:44
11. "Storm" - 3:15
12. "Gifted Hands" - 5:22

Special Editionin bonuslevy

1. "Bang Bang" - 3:10
2. "Raining In My Heartland" - 3:54
3. "Hobo Kinda Man" - 3:53
4. "Red White & Blue (Love it or Leave) (live)" - 5:42
5. "Call Me the Breeze (live)" - 5:49
6. "Sweet Home Alabama (live)" - 6:25

Lapin Kulta III

Kun uutinen Lapin Kullan panimon siirtämisestä Torniosta pysyvästi Lahteen tuli, tuohduin kyllä asiakkaana. Voiko Lapin Kulta enää olla lappilaista muuten kuin mielikuvaltaan? Suurena vientituotteenakin Lapin Kulta on tosin aika samaa kastia nykyään pohjoisamerikkalaisomisteisen Finlandia vodkan kanssa (2025 asti kuitenkin vielä Suomessa valmistettua Altian toimesta). Tämänkin Tornion työllisyyttä vähentävän päätöksen takana on monikansallinen, vain voittoa tavoitteleva Heineken mikä on omistanut Hartwallin vuodesta 2008. Tähän asti boikotoinkin tätä olutta, mitä siis olen pitänyt Suomen parhaimpana bulkkina, mutta todettuani että näin se maailma vaan pyörii nykyään, niin ostin taas. Samaa oluttahan tämä onneksi vielä on, eli sopivasti humaloitua, tasapainoista lageria tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hyvä lager kyseessä jokatapauksessa, vaikkakin nimestä pitäisi Lappi kadottaa tai oluen voisi vaikka nimetä "Lahden Kullaksi"...

Flying Dog Double Dog Double Pale Ale

Yömyssyksi sopiva Flying Dogin Double Dog Double Pale Ale (tuttavallisemmin FDX4PA...) lasissa. Flying Dogin oluet kärsivät yleisesti jonkin asteisesta keskinkertaisuudesta (paitsi mahtava Gonzo Imperial Porter...) mihin tämäkin hieman sortuu. Oluessa on huimat lukemat: IBUa, eli katkeroa on huikeat 85 yksikköä ja alkoholiakin 11,5%. Suuri alkoholipitoisuus asettuukin hienoiseksi esteeksi erinomaisuuden tavoittamiseksi. Maussa löytyy marjaisen toffeista mallasta, siirappisen makeaa alkoholia sekä paljon katkeraa jenkkihumalaa. Olut on erittäin tuhti liukkaalta suutuntumaltaan. Valitettavasti alkoholi puskee hieman liikaa läpi voimakkaasta humaloinnista huolimatta, eikä olut saavuta täysin sitä tasoa mitä sillä on ehkä haettu. Makuprofiili on sekoitus barley wineä ja (D)IPA:a. Alkoon tulee vielä myöhemmin tänä vuonna Flying Dogin Horn Dog - barley wine vakiovalikoimaan ja onkin mielenkiitoista päästä vertailemaan näitä kahta keskenään.

Carlow O'Haras Irish Stout

Aiemminkin jo hyväksi todettu irkkustoutti lasissa. Nyt tosin enemmän stoutteja maistaneena kuin silloin joskus, voin sanoa että O'Haras on epäilemättä yksi niistä parhaista. Ulkonäkö antaa jo osviittaa oluen mahtavuudesta komealla, pysyvällä vaahdolla sekä lähes yönmustalla olemuksella. Tuoksussa on paahteista mallasta, savuisuutta, kahvia, lakritsia, suklaata sekä humalaa juuri niinkuin stoutissa pitääkin olla. Olut on pehmeän täyteläistä ja hiilihappoa on juuri sopiva määrä. Mitään Guinnessmaista vetisyyttä ei tässä tarvitse pelätä. Etiketissä lukee "Award winning stout" enkä yhtään ihmettele miksi, niin tasapainoisen herkullinen stout tämä on. Olut suorastaan vie mennessään eikä huomaakaan kun lasi on jo tyhjä ja alkaa tehdä jo mieli toista tuopillista. O'Harasta (4,3 t-%) löytyy kaikki hyvän stoutin tyypilliset ominaisuudet. Runsas maku on samalla kevyt ja siinä on sopivasti maitohappoisuutta, savuista paahteisuutta, kahvia&tummaa suklaata sekä kuivaava humalointi loppua kohden. Kyytipoikana maistui mukavasti Maraboun Digestive-maitosuklaa. Maitokaupoissa tämä maksaa melko yleisesti noin 5€/0,5l mutta sen maksaa melkein mielellään kun tietää että tämä ei jätä kylmäksi. Kylmästä puhuttaessa päästäänkin sopivasti Aasinsiltana lämpötilaan jossa tämä kannattaa nauttia ja se onkin hieman jääkaappilämpöä lämpimämpi, eli n. 10-12 celciusta.

Goose Island Summertime

Chicagon Goose Island on kyllä hieno panimo (oluista mainiten varsinkin Bourbon County!) ja onkin mielekästä bongata kyseisen panimon tuote maitokaupasta (länkkärin cittarista). Kevään jo hieman pilkistäessä lumikasan takaa Summertime onkin ihan paikallaan. Etiketin luomilla mielikuvilla ajatus matkaakin jo kesän helteille. Summertime on saksalainen, tarkemmin kölniläinen kölsch-tyylin raikas pintahiivaolut. Kölsch-lasia ei kaapista löydy, vaikka olut kehotetaankin siitä nauttimaan. Summertime (4,7 t-%) on hyvin vaalean kultainen harmittavan niukalla vaahdolla. Tuoksu on toffeisen&viljaisen maltainen sitruunaisella raikkaudella varustettuna. Suutuntumaltaan olut on liukkaan öljymäinen melko matalalla hiilihappoisuudella.  Mausta löytää edellä mainittujen aromien lisäksi myös aavistus hiivaista mausteisuutta. Katkerotaso on melko matala. Muuten hyvä olut sortuukin hienoiseen vetisyyteen. Kesäkuumalla ja terassilla nautittuna tämä vasta nousee arvoiseensa asemaan, jolloin täytyykin ottaa uusinta. Pullon parasta ennen oli jo tosin melko lähellä 2.4.2010 kun tämä(kin) on varmasti tuoreena parasta ja humalointi tallella.

Bavaria 8.6

Alkon vuoden 2010 yksi pääsiäisoluista, 7,9 t-% "Super Strength Lager" Hollannista. Vehnääkin olisi oluessa käytetty etiketin mukaan. Olut on kauniin syvän kultainen väriltään ja vaahtoakin muodostuu. Miedohko tuoksu on lagermainen sekä hieman belgi-blondinen. Alkoholi on myös läsnä. Sokerisen makea maku ei ainakaan aluksi ole niin alkomainen (vaikka on se silti) kuin kuvittelin ja kylmänä se ainakin onkin hetken ihan ookoo pienine belgisävytteineen, kenties vehnästä? Kyllä tämän yhden pienen pullon juo mutta alkoholisuus puskee joka kerta enemmän ja enemmän läpi tehden tästä loppuen lopuksi kelvottoman oluen. Ne belgisävytkin häviää jonnekin pimeään metsään. Suutuntuma on miellyttävän pehmeä pirteällä hiilihappoisuudella mutta se ei tätä pelasta. Harmillinen valinta Alkon pääsiäisolueksi Bavaria 8.6 on siinäkin mielessä, että joku oluista tietämätön ostaa tämän ja luulee saavansa jotain maukasta erikoisolutta ja maistettuaan olutta luulee sitten kaikkien vahvempien olevan tällaista alkoholista kuraa, eikä osta enää koskaan mitään keskaria vahvempaa vaikka sieltä ne helmet usein löytyvät. No mutta, Tuplapukki/Tuplakuppi-miehet tulevat ainakin tykästymään tähän. [Edit. Bavaria 8.6 ei mitä ilmeisimmin olekaan Alkon pääsiäiskauden olut vaan se vain tuli samassa erässä]

Sierra Nevada Torpedo Extra IPA

Usean kuukaudenkin jonkin etikettiongelman (luultavasti "sisältää ohramallasta" maininnan) takia viivästyneestä, loistavan Sierra Nevadan panimon Torpedo Extra IPAsta on muodostunut jo vakio-ostos Alkossa asioidessa. Jenkeiltä voi odottaa laadukasta IPAa tai pale alea ilman pelkoa mistään virhemausta, kuten esim. tuhkaisesta hiivaisuudesta mihin usein törmää eurooppalaisessa näkemyksessä. Siellä tämä tyyli todella osataan. Torpedo IPA on täydellinen humalahakuiseen juomiseen, sillä sitä se tarjoaa kuin Obama lupauksia. Olut on karkean greippisen humalakatkeroinen hieman siirappisen makealla mallaspohjalla ja korkeahkoa alkoholipitoisuutta (7,2 t-%) ei mausta huomaa. Monipuolisuutta ei tästä oluesta löydy mutta toisaalta, kuka sitä tällaisesta lähtisi hakemaankaan..? Humalaista loistokamaa ja tältä panimolta toivoisi Pale Alen lisäksi enemmänkin oluita Alkoon.

Opeth - Watershed (2008)

Nimensä mukaisesti levy on eräänlainen vedenjakaja myös Opethin uralla. Pitkäaikaiset jäsenet, kitaristi Peter Lindgren sekä rumpali Martin Lopez ovat vaihtuneet. Uudet miehet ovat Fredrik Åkesson kepin varressa sekä Martin "Axe" Axenrot rummuissa. Miehistön vaihdoksella Opeth sekä häviää että voittaa. Osa Opethin sielusta on valitettavasti poissa mutta sitä paikkaa Åkessonin erittäin taitava kitaratyöskentely kuten myös Axenrotin nopea, tekninen rummuttelu. Opethin nokkamies, eli Mikael Åkerfeldt säveltää edelleen biisit, joten mitenkään hirveän suurta muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Eli ei pelkoa. Tuotannollisesti levy on nykypäivän laatustandardien mukainen ja soi oikein hienosti Magnatin 503-kajareistani.

Levyn aloittaa erittäin kauniin herkkä, akustinen "Coil", mikä antaakin ihan täysin väärän kuvan bändistä jos sitä vaikka ensimmäiseksi sattuu tämän kuulemaan Opethilta. Kappaleessa vierailee kaunisääninen (kaunis ihan muutenkin..) Natalie Lorichs, joka on muistaakseni jonkun bändinjäsenen tyttöystävä tai jotain sinne päin.. Kappaleen loputtua alkaa kuulumaan voimistuva, jyrisevä ääni ja kuten arvata saattaa, seuraava kappale ei ole mitään pään silittelyä. Ei, vaan kaiuttimista hyökkää agressiivisen kaaosmainen riffi mikä vasta vakuuttaa että tämä on Opeth-levy. Alkulämmittelyn jälkeen "Heir Apparent" alkaa kunnolla polkemaan ja kuulee että Åkerfeldtin örinäkarjunta on elämänsä vedossa. Ensimmäisessä soolossa sitten kuullaankin Åkessonin panos bändille ja se on suuri. Tämä kappale oli hauska opetella kitaralla mutta en vieläkään käsitä miten tuon soolon loppuosa soitetaan. Kappale on väliosia lukuunottamatta murhaava helpottavaan outroon asti. Tämä on myös ensimmäinen Opethin kappale missä ei kuulla puhtaita vokaaleita. Hienon outron jälkeen onkin vuorossa levyn outolintu, eli "Lotus Eater". Normiversion takakannessa muuten väärinkirjoitettuna "Louts Eater"... Kappale alkaa hyminällä ja syntsalla kunnes se muuttuu yhtäkkiä blast beatilla höystetyllä puhtaan laulun ja örinän vuorottelulla. "Lotus Eater" onnistuu olemaan yllättävä ja varsinkin aluksi oudolta tuntuva 'Nintendo-kohta'. Tämän jälkeen seuraakin ehkäpä levyn paras kappale, eli "Burden". Se on eräänlainen sekoitus kaikkia suuria Hard Rock bändejä, joista minulle tulee eniten mieleen Deep Purple ja Whitesnake. Eli elämää suurempi rockballadi komealla laululla, sooloilla sekä tuplakitaroilla varustettuna. Hyvin epä-Opethmainen mutta sitäkin nautittavampi. Epävireisen akustisen outron siivittämänä siirrytään seuraavaan raitaan, mikä taas edustaa levyn huonointa antia.

Ensimmäinen sinkkulohkaisu "Porcelain Heart" on hyvin ennalta arvattava ja melko tylsä raita. Ennen levyn julkaisua jo ehdin pahasti pelästyä tämän kuultuani mutta sinkut usein ovat levyjen huonoimpia vetoja. Näin siis tässäkin tapauksessa. Tämän jälkeen päästäänkin, ainakin minun mielestäni, kaksiosaiseen kokonaisuuteen kappaleilla "Hessian Peel" sekä "Hex Omega". "Hessian Peel" on melko massiivinen teos ja alkaa rauhallisesti rakentaen hiljalleen tietään kohti "Heir Apparentin" tyyppiseen kaaokseen. Tämä kappale sisältää niin paljon erilaisia osioita etten niitä edes yritä selittää tässä. "Hex Omega" ikäänkuin jatkaa "Hessian Peelia" oikein sujuvasti ja antaa hienon lopetuksen levylle tuomionpäivän urkujen säestäessä. Progressive death metal - määritys sopii edelleen bändiin, ainakin enimmäkseen. Levy on pyörinyt jo yli vuoden soittimessa mutta vielä se jaksaa viihdyttää, kuten Opethin levyillä on tapana.

Pisteet levylle 8/10

Musiikki: 8

Tuotanto: 9

San Miguel Premium Lager

Illan toinen lager on myös samaisesta Kupittaan Cittarin alelaarista ostettu. Espanjalainen San Miguel (4,5 t-%) on jo ennestään tuttu lager ja myös hyväksi todettu. Se on Löwenbräuta maltaisempi sekä muutenkin täyteläisempi. Puhdas maku on lähes täysin leipäisen makeaa maltaista. Ei se mitään, koska se sopii tähän olueen oikein hyvin eikä humalaa edes osaa tähän kaivata. "leipämäinen" maltaan maku on muutenkin mielestäni parhaimpia makuja mitä vaalea lager voi tarjota. Lageriksi siis oikein hyvä tuotos ja tölkin saa varmasti edullisesti kaupasta kuin kaupasta. Te Karhu-miehet jotka luette tämän, niin antakaa San Miguelille mahdollisuus.

Löwenbräu Original

Välillä maistuu oikein hyvin kevyt, vaalea lager. Tällä kertaa bongasin alennuksesta (muistaakseni 1,69€) Kupittaan Cittarista suuren saksalaisen panimon, Löwenbräun näkemyksen asiasta. 4,5 t-% Löwenbräu Original on hyvin vaaleaa lageria ja vaahtokin on sitä nopeasti katoavaa sorttia, kuten kuvakin kertoo. Olut ei ole vetinen ja tuntuma oluesta on muutenkin ihan mukava. Itse maku on saksalaisen puhdasta mutta kovin neutraalia, hieman maissisen makeaa mallasta ja humalaa ehkä ripaus. Suomalaisista bulkeista lähin vertailukohta osuisi Olviin. Tämä kyllä sitä maukkaampi. Suoraan tölkistä h*lvetin kuumissa löylyissä olisi se optimi Löwenbräulle, vaikka saksalaiset eivät olisikaan sitä tuohon tarkoitukseen ajatellut.

Alkon pääsiäisoluet

Alko on paljastanut tämän vuoden pääsiäisoluet tai ns. pasköölit, heh he. Oluet ovat 7,9 t-% lager Bavaria 8.6 (NED), 7,5 t-% belgi-ale Cuvée de Pâques (BEL), 6,1 t-% tumma lager Laitilan Kievari Mämmi IV A (FIN), 7,2 t-% tumma lager Ørbæk Påskebryg (DEN) sekä 6 t-% tumma lager Stallhagen Påsköl (FIN). Itseä kiinnostaa eniten belgialainen St. Feuillienin panimon Cuvée de Pâques. Heidän jouluolut, Cuvée de Noël oli ainakin mainiota. Cuvée muuten tarkoittaa "sekoitusta". Toki muutkin oluet ovat tervetulleita. Pääsiäinen on mukavaa aikaa.
Mielenkiintoista myös nähdä (tai siis maistaa..) onko vahvempi Mämmi nyt hieman lähempänä mämmiä. Ratebeerissa muuten suositellaan hauskasti nauttimaan Bavaria 8.6 paperipussista =). Kertoo jotain oluesta...