Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Stadin Panimo Single Hop Series Chinook & Centennial


Stadin Panimo on perustettu jo vuonna 1998, mutta oluiden saanti on melko paikallista, joten nämä oluet ovat minulle vasta ensikosketus panimoon. Kampin K-marketista oluet bongasin ja harmillisesti huomasin vasta myöhemmin, että molempien pullojen päiväys on jo ovella, toinen jo n. viikon päässä. Olisi saanut olla edes jonkinlaisessa alennuksessa *kele... Oluessa, missä humala on pääosassa toivoisi olevan aika tuoretta. Mutta näillä mennään nyt tällä kertaa. Arvosteltavat oluet ovat panimon "Single Hop"-sarjaa, eli oluissa on käytetty vain kyseistä etiketissä mainittua humalaa. Oluet ovat pullokäyviä pintahiivaoluita. Kyseiseen sarjaan kuuluu useita oluita.


Chinook Pale Ale 4,7%

Olut on hyvin samean tummahkon oranssista ja vaahto aika vaatimaton, mutta melko pysyvä. Tuoksusta huomaa jo humalan parhaimman terän laantuneen, mutta kyllä sieltä sitä yhä löytyy. Eksoottisen kiwimäisen ja sitruksisen greippisen aromihumalan rinnalla makean toffeista mallasta ja jotain golden alemaista sitruunaisen yrttistä otetta. Suutuntuma on vetisen ja keskitäyteläisen välissä sekä runsaan hiilihappoinen, mikä kuitenkin toimii hyvin tässä oluessa.
Hedelmäinen maku on aika lailla tuoksun kaltainen, vaikka pieni mietous tökkiikin (prosentit). Makeutta ei ole häiritsevästi, vaan humala päihittää maltaan yhä katkeruudellaan. Pientä tympeyttä on aistittavissa maussa, mutta menee varmaan päiväyksen piikkiin. Maku kuivuu loppua myöten hienosti, ja katkeruutta riittää kitalaessa vielä oluen loppumisenkin jälkeen. Kaikenkaikkiaan maistuva olut ja tuo Chinookia hyvin esille yhä, vaikka parasta ennen onkin jo kuuden päivän päästä. Nopea ja nautittava olut janoon.

Pisteet 34/50 (7-3-6-3-15)


Centennial Pale Ale 4,5%

Centennial on kirkkaampi kuin Chinook ja vaahtoakin muodostuu enemmän. Tuoksu on vähäisempi ja muutenkin mitättömämpi kuin Chinookissa. Aavistuksen viljaisen toffeista mallasta, hieman pahvia ja jotain kukkaisen yrttistä ja ruohoista humalaa siellä taustalla. Suutuntuma on samaa luokkaa edellisen kanssa, mutta hiilihappoisuus on maltillisempaa. Maku on myös melko pettymys. Ensinnäkin se on melko mieto (typerä 4,7% "berliinin muuri", "pahuuden raja" ym..), mutta itse Centennial-humalalajikkeen aromi ei vaan ole niin hyvä. Ruohoisen kukkaista herkkua, mutta sitten hieman viemäriä myös, ei niinkään hyvä asia enää. Sitruksista otetta hyvin vähän. maltaista makeutta ei juurikaan. Hieman tuhkaisuuttakin. Katkeraa tämä kyllä on, mistä pidän. Tulee mieleen jotkut tanskalaiset ei-niin-hyvät pale alet.
Etiketin mainostamaa raikkautta en tästä löydä kirveelläkään ja maku ei ihan natsaa omiin nystyröihin, joten minulle tämä jää loppuen lopuksi aika mitättömäksi olueksi. Chinook oli omaan makuun paljon enemmän.

Pisteet 25/50 (4-4-5-3-9)



Centennialista huolimatta minulle jäi positiivinen kuva panimosta ja täytyypä käydä siellä ihan paikan päällä joskus, kun satun taas kulmille. Niin ja olisi näitä olusia kiva ostella täältä omiltakin kulmilta... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti