Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Lapin Kulta Luomu Jouluolut


Hartwall on ottanut uuden lähestymistavan tämän vuoden jouluoluelleen, mikä on vain hyvä asia, sillä edellisten vuosien jouluolut hukkui hieman massaan persoonattomuutensa takia. Tämän vuoden jouluolut on täyttä luomua, sekä mitään tärkkelyksiä ei ole käytetty. Vahvuudeltan olut on 4,6% ja tyyli on wieniläinen lager (tumma).
Olut on punertavan, tumman ruskeaa vaahdolla, mikä säilyy kohtalaisen hyvin. Olut suositellaan nauttimaan Hartwallin mukaan hieman lämpimämpänä, mutta itse aloitan ihan suosiolla jääkaappilämpötilasta lagereiden kanssa. Tuoksu ei ole niin imelän makean maltainen, kuin mihin on tottunut näiden kotimaisten jouluoluiden kanssa. Tuoksussa löytyy jouluista, hieman hapahkoa limppua, ruohoista humalaa, sekä aavistus toffeetakin. Suutuntuma on aika hiilihappoinen, joten vaahtoa voi kaataa reilumminkin.Vetistä joululappari ei missään nimessä ole, vaan jopa lähes keskitäyteläistä.
Maku jatkaa tuoksun lupaamaa linjaa hienosti, ja pitkästä aikaa suomalaisen ison panimon jouluoluesta voi aidosti nauttia. maku on puhtaan maltainen (kiroan tärkkelyksen syvimpään helv*ttiin) ja humalaakin löytyy ihan kitalakea kutittelemaan asti. Jos jotain huonoa oluesta pitää sanoa, niin lämmettyään tarpeeksi siihen alkaa tulla aavistus viemärimäistä piirrettä, mutta ei mitenkään haitallisen paljon.

Muilla isoilla panimoilla tulee olemaan vaikeaa päihittää tämä olut joulun sesongin alla. Täytyy kyllä antaa tunnustus Hartwallille, hyvän jouluoluen olette tehneet. Mikä parasta, tämä on hinnaltaan aika mitätön verrattuna laatuun. Minun jouluolutsesonki alkoi mukavasti tämän oluen parissa.

Pisteet 26/50 (5-3-5-3-10)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti