Nescafe Mixes March

Juuri Nyt!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Oakham Ales JHB


Maitokaupoissa on nyt vähän aikaa jo pyörinyt englantilaisen Oakham Alesin oluita (Citra ja Inferno löytyykin jo blogista), mitkä kaikki lähestulkoon edustaa samaa tyyliä, eli golden alea. Vaikka JHB on nimensä mukaisesti Jeffrey Hudson Bitter, niin kyllä tämäkin sinne golden ale-osastoon menee. Mahtaakohan panimo edes tehdä muun tyylin oluita, en tiedä.. JHB on vahvuudeltaan 4,2%. Real aleksi alunperin valmistettu.

Etiketin mukaan Sir Jeffrey Hudson oli seikkailija, hovimies, sekä kaksintaistelija. Kuningas Charles I:n alaisuusdessa 1600-luvulla. Lisäksi hän oli lyhytkasvuinen, vain noin metrin pituinen. Pieni ja pippurinen, kuten olutkin väitetysti. Saa nyt nähdä.

Olut on aavistuksen sameaa ja vaahtoa ei juurikaan muodostu. Tuoksussa muista panimon oluista tuttu sitruunaisen hedelmäinen aromi, sekä toffeista mallasta. Ihan miellyttävä.
Panimon Citra kompastui väsähtäneeseen suutuntumaan, mutta tässä onneksi on hiilihappojakin. Maku on hyvin suoraviivainen sitruksisen toffeinen, mutta onneksi sentään kohtalaisen katkera ja kuiva. Olut on täysverinen sessio-olut ja sellaisena oikein hyvä. Mikään maisteluolut tämä ei ole. Näillä hinnoilla ei vaan paljon viitsi sessioida. Maitokaupoista n. 4€/0,5l.

Pisteet 32/50 (6-3-7-3-13)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti