Tällainen omituisuus tuli vastaan maitokaupan kylmäkaapissa. Maltti on uutuus Karjala-olut missä on käytetty mallasta enemmän ja pistetty loraus bourbon-viskiä sekaan. Prosentteja 4,5%. Lähtöasetelma on ainakin mielenkiintoinen.
Itse olen aina pitänyt näistä suomalaisista peruslagereista nimenomaan Karjalasta, tai siis tarkemmin sen IV-versiosta, sen miellyttävän maltaisen makunsa ansiosta.
Vähän kuin turboahdettu Karjala kyseessä siis. Ulkonäkö on hieman tummempi ja vaahtoa muodostuu kohtalaisesti. Tuoksussa hieman viskiä ja makeaa, hieman siirappista mallasta. Maku on myös reilusti normiversiota maltaisempi kuten luvattu ja makeaa viskiä löytyy maussa. Tosin ajoittain tuntuu hieman päälle liimatulta, mutta menettelee silti. Aika jännä. Jos et tosiaankaan pidä viskistä niin ei tämä sitten ole sinulle. Humalaa ei juuri löydy ja hyvä, sillä sehän olisikin maltaista makua peittänyt. Mielenkiintoista olisi maistaa samaa hieman vahvempana, sanotaan 6 prosenttisena.
Karjala Maltti on yllättävän hyvä, pehmeän täyteläisen maltainen olut. Lämmetessään se alkaa maistumaan hieman keinotekoiselta, mutta kylmänä tämä kannattaakin hörppästä. Ostopaikka Järvenpään Cittari.
Pisteet 30/50 (6-3-6-3-12)
Fuller's on yksi suosikkipanimoistani, ja ei vaan pelkästään brittiläisistä. Nämä panimosankarit osaavat yhdistää ylhäisen perinteikkyyden uuteen mielenkiintoiseen, kuten tämä kyseinen olut. Wild River on tavan britti pale ale, mihin on kuitenkin pistetty kunnon humala-annos tällaisille hop headeille kuten esim. minä. Perinteisestihän näitä ei ihan näin voimakkaasti olla humaoitu. Wild River on pantu amerikkalaisen pienpanimo-olut-skenen innoittamana ja tässä onkin käytetty eri jenkkihumaloita. Maitokaupasta tämänkin bongaa, sillä alkoholia oluessa on 4,5%.
Tuoksu onkin yhdistelmä Amerikkaa ja Englantia. Sitruksista humalaa, mutta myös toffeista mallasta ja hiivaesteriä. Maku on hyökkäävä mutta samalla tasapainoinen. Humalaa tosiaan on reippaasti käytetty ja sen huomaa kivan kuivana puraisuna. Sitruksisen ja havuisen humalan taustalla on kuitenkin koko ajan, ikään kuin muistuttamassa englantilaisista juurista, toffeista mallasta ja hiivaisuutta. Jälkimaun kuivaa onnistuneesti humala ja suuhun jää katkera humalanaromi. Huonona puolena voisin sanoa, että suutuntuma on aavistuksen vetinen eikä 4,5% runko aivan täysin kanna reipasta humalointia.
Oikein onnistunut olut enkä näe estettä miksen tätä uudestaan poimisi hyllyltä.
Pisteet 36/50 (8-3-8-3-14)
Tämä brittipanimo on lähinnä tunnettu sen Hobgoblin-oluesta ja Green Goblin-siideristä. Molemmat ovat ihan yleispäteviä perus-brittejä, jos nyt ei niin maatajärisyttävän hyviä. Pidän itse red ale-tyylistä minkä takia tämä tarttuikin mukaan vikkelään.
Imperial Red Alessa on komea etiketti ja muutenkin ulkoasu on kunnossa panimon eri tuotteissa. Prosentteja on 4,7%, eli maitokaupparajoilla mennään, mistä tätä löytyykin.
Olut on kauniin punertava väriltään ja vaahtoa muodostuu kiitettävästi. Tuoksu oluessa on melko hiivaisen esterinen, makean maltainen ja marjainen, mutta missä puisen pähkinäinen humala?? Minusta tuo kuuluu tyyliin, mutta katsotaan tai siis maistetaan nyt ensin. Maku on erittäin makean toffeisen maltainen ja vadelmaista marjaisuutta löytyy reippaasti. Ei paha. Hiivaesteri on tässä hyvin esillä, mikä saattaa jakaa oluen tykkääjiin ja vihaajiin helposti. Suutuntuma on miellyttävän pehmeä eikä yhtään vetinen, sekä myös hiilihappoa on sopivan vähän. Valitettavasti humalaa tästä ei kuitenkaan löydy riittävästi kuivattamaan makua, vaan suuhun jää sellainen aavistuksen banaaninen makea esteri kummittelemaan.
Ihan ok olut, mutta humalan "puuttumisen" vuoksi en tätä tuskin enää tule ostamaan. On niitä paljon muitakin red aleja tarjolla.
Pisteet 33/50 (6-4-6-3-14)
Diamond Beverages Oy maahantuo monia eri oluita, kuten mm. yhdysvaltalaisen Foundersin useaa eri olutta joista nyt myös Alkon valikoimaan on saapunut tämä IS ja IPA (mikä tosin saapuu vasta huhtikuussa hyllyihin).
Foundersin panimon takana ovat Mike Stevens ja Dave Engbers, jotka seurasivat omaa unelmaansa omasta panimosta, sillä seurauksella että päivätyöt piti lopettaa ja lainaa otettava. Kaverit itse julistaa että "jos haluaa elää elämäänsä, niin riskejä on otettava" mikä varmasti on ihan hyvä filosofia, mutta myös tässä tapauksessa hyvä tae, että paskaa olutta ei voi suoltaa ulos panimosta jos nuo lainansa haluaa myös pois maksaa ja sitä voittoakin tehdä. Arvostus tämäntyyppisten tarinoiden taustoja omaaviin oluisiin on tietenkin suuri ja odotuksia tästäkin on.
Tuoksu on perus IS:ää; nahkaisuutta, mustaa kahvia, siirappista mallasta, kuivaa humalaa ja siis todella tuhti tuoksu tässä onkin. Olut muistuttaa myös viskositeetiltaan melkein öljyä, joten ennen maistamistakin tietää että kevyt olut ei todellakaan ole kyseessä. Sanotaan nyt, että aamukahvin jälkeen kahdeltatoista aamupäivällä ei ehkä ole se sopivin aika tälle oluelle, mutta hyvin tuntuu alas silti menevän.
Prosentteja on tyylille tyypilliset 10,5%, mutta kuten yleensä hyvissä imperial stouteissa se ei varsinaisesti maistu maussa vaan antaa sen tarvittavan tukevan rungon hyvin vahvoille eri mauille. Tässä oluessa on käytetty jopa 10 eri mallaslajiketta joista en nyt yhtäkään osaa nimetä tähän hätään. Tuo maistuu oluessa ehkä lähinnä hyvin vahvana siirappisena maltaisuutena eikä niinkään super-monimuotoisena maltaisuutena, jos se edes on mahdollista.
Founders IS on muita lajitovereitaan yleisesti ehkä hieman makeampi. Maltaisuus ja suutuntuman paksuus on valtavaa ja jälkimaku on aivan huippu, mikä tuo mieleen joitain parhaimpia bockeja. Bockista tämän kuitenkin erottaa voimakas paahteisen palanut mallas.
Tämä on oikeasti yksi parhaimmista maistamistani imperial stouteista ja melkoinen yllättäjä lähes puun takaa. Hinta Alkossa 4,97€/0,33l.
Pisteet 44/50 (8-5-9-5-17)
Heil ja hyvää kevättä!
Black metal ja olut on hauskaa, joten miksei näitä yhdistäisi? Tämä olut julkaistiin jo vuoden 2012 lopussa, mutta ei se estä sen arvostelemista nyt jo pirusti jälkeenpäin. Tosin en sitä muista edes ennen täällä Turussa kaupoissa nähneenikään kuin nyt(?), mikä olisi kyllä hieman kummallista, sillä onhan tämän oluen valmistanut eräskin lähikuntamme Uudenkaupungin oma Vakka-Suomen panimo.
Voin sen jo heti tunnustaa että ostin oluen ihan vaan sen etiketin vuoksi, sillä epäilen että tämä on ihan perus VASPin neljäpuolikasta Schwarzia menevämmällä etiketillä vaan varustettuna. Kyseinen mustaolut on kuitenkin hyvä olut, niin ei siinä mitään.
Oma suhteeni Impaled Nazareneen on aika pintapuolinen, olen kuunnellut pari levyä mutta mikään fani en ole koskaan ollut, mutta kova meininki tuntuu jätkillä olevan. Omat bläkkis-mieltymykset kohtaa aivan eri bändeissä.
Oma suosikkini kuunnellusta Impaledin biisikatraasta on "The Lost Art of Goat Sacrificing", siitä löytyy vanhan ajan Children of Bodom:maista menevyyttä, hauskanpitoa, sekä vain nerokkaan hyvää riffittelyä.
Ennen oluen nauttimista suosittelen sen viilentämistä jääkaappikylmäksi sillä tämä on pohjahiivaolut (lue: lager) ja ottamaan kaasunaamarin pois päästä, jotta oluen hyvät aromit pääsevät helpommin perille asti.
Olut on (yllättäen) mustaa ihan kivalla valkoisella vaahdolla varustettuna. Tuoksu on melko mämmisen paahteisen maltainen eikä ihan niin kuivan savuinen kuin muistelin, tai sitten tämä tosiaan on eri olut kuin normi schwartz (mitä kuitenkin vahvasti epäilen). Maku on ihan miellyttävän savuinen, mutta maitokauppaprosentit tuntuu ikävästi vetisyytenä minkä nyt kuitenkin pystyy antamaan anteeksi sillä makua on kuitenkin ihan mukavasti. Jälkimaussa löytyy katkeroa kuivattamaan maun.
Schwartz, tai mustaolut, yleisestikin on mielestäni niin jotenkin mitäänsanomaton tai ennemmin "harmaa" oluttyyli, etten näistä yleensä kovin innostu vaikka olisi hyvinkin tehty. Ihan kivan raikas tummaksi olueksi tämäkin on, mutta jotain sinne kuitenkin kaipaa lisäksi. Ehkä tupla-annos humalaa tekisi tästä hitusen mielenkiintoisemman, tai hevimmän. /,,/ ;-)
(Kirjoittaja on parantumaton humala-addikti ja voisi sitä tunkea vaikka aamupuuroonsa (jos sellaista söisi))
Pisteet 39/50 (7-4-8-2-15+1 koska black metal)
Pullosta ei sen kummemmin tarinoita löydy, vaikka yleensä jonkinlaista selostusta kuitenkin löytyy Brewdogin pulloista. Vahvuus on 7,2% ja tyyliksi ilmoitettu epämääräinen black ale.
Tuoksu: puhdas ja raaka havumetsä multineen kaikkineen. Turpeinen, märän sammaleinen. Upea.
Maku: Edellisten lisäksi makupalettiin tulee hieman salmiakkilakritsia sekä ripaus sitruunaa. Mallas on ruisleipäsitä ja hyvin paahteista. Jälkimaku ei kuitenkaan ole niin katkera kuin toivoisi. Maku on yleiskuvaltaan kuivan katkera.
Suutuntuma: Miellyttävän paksua nestettä ja happoja juuri sopivasti, ei valittamista tai lisäämistä.
Pisteet: 36/50 (8-4-7-4-13)
Onko tämä nyt sitten black IPA vai hyvin humaloitu old ale, niin maukas ja monipuolinen olut on joka tapauksessa kyseessä. Taattua Brewdog-laatua, vaikkei ihan sieltä huipulta kuitenkaan. Ei tämä ehkä silti kaikille maistu. "Swallow hard - this beer bites" julistetaan Brewdogin sivuilla oluesta, mielestäni ei purrut ja siksi en aivan täysin tyytyväinen ollut. Maista silti! Alkosta n.4€.
