Newcastle Brown Ale

Tämä on varmasti yksi tunnetuimmista brittialeista. Newcastle Brown Ale on saanut alkunsa vuonna 1927 ja on ymmärtääkseni ollut vielä silloin ihan juotavaa tavaraa. Tuotemerkki on Heinekenin omistuksessa nykyään. Makua enemmän on nykyään panostettu markkinointiin ja olutta on lantrattu sitä mukaa. Ainakin melko mitäänsanomaton fiilis jäi tästä.

Ruotsinlaivan hanasta olen lähinnä Newcastlea aikaisemmin juonut, mistä olut on ihan ok, mutta tämä pulloversio ei sitä hirveästi sitä muistuta. Massoihin uppoavaa vetistä, "helppoa" olutta.

Myös Alko on nähnyt tässä potentiaalisen myyvän tuotteen ja on ottanut sen juuri valikoimiinsa. Oluen ollessa 4,5%:sta, en juuri näe tässä mitään järkeä ja hintakin on vielä korkeampi kuin useimmissa kyseistä olutta myyvissä maitokaupoissa. Halvin taitaa olla Lidlissä (mistä tämäkin arviokappale on peräisin...), mistä 0,33 läpinäkyvä pikkupullo irtoaa hintaan 1,99€. Alkosta 2,44€.

Tumman ruskeaa olutta vaahdolla, mikä ei kauaa viivy maisemissa. Tuoksussa diasetyylistä karamellia, puisen pähkinäistä mallasta, sekä hieman tuhkaisuutta. Suutuntuma on vetinen ja hieman kova. Hiilihappoa reippaasti. Maku on ale:ksi melko tympeä. Tuhkaa, diasetyyliä (voinen aromi), siirappia, karamellista makeutta, sekä liian vähän pähkinäistä mallasta. Jälkimakua ei oikein ole.

Blaah... Älkää sitten tuomitko brittioluita tämän mukaan, jos maistatte tätä ensimmäisenä sellaisena.

Brown ale voi toki olla hyvääkin, vaikka tämä ei sitä olisikaan. Ihan hyvänä bulkkina tämä kuitenkin menettelee.

Pisteet 25/50 (5-3-5-2-10)

+ hanasta parempaa kuin pullosta

+ kahteen euroon ihan ok

+ makua sentään löytyy

- tylsä bulkki

- vetinen

Samuel Smith's Oatmeal Stout

Alkon uutuusolut, vahvuudeltaan 5%:sta, kauralla höystettyä stouttia Englannista. Kauraa alettiin muinoin käyttämään oluessa, koska siitä haluttiin ravinteikkaampaa. se antaa soutille tukevamman rungon, makeutta, sekä mahdollisesti silkkisen pehmeän suutuntuman. hyvänä esimerkkinä hyvästä kaurastoutista tulee nyt mieleen amerikkalaisen Goose islandin myöskin 5%:nen Oatmeal Stout.

Samuel Smith herätteli '80-luvulla uudelleen henkiin tämän kuolleen käytännön lisätä olueen kauraa, joten tätä olutta voi tällä hetkellä pitää "originaalina" ja muiden panimoiden esikuvana. Takaetiketissä erittäin laajat ruokasuositukset oluen kanssa, mitä kaikkia en itse ehkä kuitenkaan lähtisi kokeilemaan (mm. pizza).

Olut on mustaa ja rusehtavaa vaahtoa muodostuu niukasti. Tuoksu paahteisen maltainen, hieman suklainen, sekä kaurapuuroinen (mihin on lisätty maitoa). Tuollainen mielikuva ainakin minulle tuli tuoksusta :).

Suutuntuma on odotetunkaltainen, eli pehmeän täyteläinen. hiilihappoa on tosin reippaasti. Maultaan olut on melko yksiulotteinen, vaikkakin oikein nautittava. Kaura on hionut mausta kulmat pois ja se on melko pyöreä. Päämakuna kahvisen paahteinen mallas ja taustapiruna täyteläinen kaurapuuro. Kovin katkeraa tämä ei ole, mutta kuivuu kuitenkin kohtalaisen hyvin (katkeroita 36 EBUa).

Kyllä tätä voi toistekin ostaa. Mielestäni ei silti ihan pärjännyt tuolle Goose Islandin tekeleelle. Alko, 3,76€/0,355l.

Pisteet 36/50 (7-3-7-4-15)

Nokian Keisari Luomu

Nokian panimo tuntuu olevan ryhdistäytynyt ja uutuutena heillä on tarjota suodattamatonta luomu-pilsiä. Extrapointsit varsinkin tuosta suodattamattomuudesta. Massapanimoilta tuollaista ainakin on turha odotella.

Panimon viimevuotinen EloWehnä-vehnäolut antoi jo hurraamisen aihetta, sillä se oli varsin hyvä suomalainen vehnis ja vielä helposti saatavissa maitokaupoista ympäri maan.

Tämän menestyksen myötä tämä olut on nyt luultavasti siunaantunut omaan lasiini nautittavaksi, amen.

Olut on vahvuudeltaan 4,5%. Lasiin kaatuu samean kultainen olut melko vähäisellä vaahdolla. Tuoksu on hieman yllättäen melko mieto. Siitä erottuu hieman hiivaista hedelmäisyyttä, voista mallasta, sekä ruohoisen yrttistä humalaa. Suutuntuma on pehmeän keskitäyteläistä sopivan korkealla hiilihappoisuudella. Olut on hyvin miellyttävän tuntuista suussa.

Maku on melkolailla tuoksun aromit hyvässä tasapainoissa, mutta mietoa, jopa hieman vetistäkin tämä on. Jälkimaussa humala tulee esiin hieman paremmin, vaikka kuivattavaa efektiä jään kaipaamaan.

Suodattamattomuus pelastaa oluen. Suodatettuna tämä olisi luultavasti täysin mautonta litkua. Ei tämä nyt valitettavasti ihan vakuuttanut, vaikka oluesta kuitenkin pidin. Nokian panimolle viesti: Pistäkää lisää matskua seuraavaan erään, niin tämä on jo täysin kehujen arvoinen. Myllyn Prisma, 2,39€/0,5l.

-.- *klunk klunk* -tyhjä-

Päätin avata vielä uuden tölkin ja kahden maistellun tölkin välillä on melko selvästi eroa ja nyt tämä maistuu oikeammalta. Eli makua löytyy paremmin kuin ekasta tölkistä ja maku kuivuukin paremmin. Hmm, mielenkiintoista... Jos on kokemusta samankaltaisesta ilmiöstä, kommentoikaa toki. Ajatukset olutta kohtaan parani kyllä. Kyllähän tästä sittenkin taitaa tulla ihan hyvä kaveri Laitilan Kukko Pilsin rinnalle, vaikkei sille ihan pärjääkään. Ylempi viesti Nokian Panimolle pätee siis vieläkin.

Pisteet 32/50 (6-3-7-4-12)

Red Stripe

"Red Stripe. It's beer. Hooray beer!" - sanoo oluen nettisivu. Viimeisimmän lausahduksen kanssa voin ainakin olla 100% samaa mieltä. Kyseinen nettisivu osoittautuukin huijaukseksi ja se ohjaa käyttäjän johonkin terveystalibanien sivuille... Jeps.

No niin, katsotaas nyt sitten viimein tämäkin eksoottinen tapaus Jamaikalta. Pullon nyt ainakin tunnistaa kaikki. Tämä on siis vaaleaa lageria ja prosentteja 4,7%. Aika tuttu yhtälö ainakin suomalaisille...

Olut on tyypillisen vaalean lagerin näköistä lähes ilman vaahtoa. Tuoksussa löytyy reilusti maissisen maltaista makeutta ja alkoholittomille oluille tyypillisempää muovisuutta. Aavistus yrttisyyttäkin löytyy. Suutuntuma on ihan mukavan liukkaan kevyt.

Hieman vetisessä maussa jyllää sama makea maissisuus ja hienoinen humalan aromi. Kyllä sieltä mallastakin löytyy, mutta selvästi vähemmän kuin maissia. Raaka-aineita on muutenkin käytetty hyvin säästeliäästi, vaikka onhan tässä enemmän makua silti kuin esim. Budweiserissa, mihin Red Stripeä voi aika hyvin verrata. Jälkimaku on sentään ihan mukavan kuiva. Kylmänä parhaimmillaan, älä siis päästä lämpenemään.

Jamaikallahan on ymmärtääkseni pirun kuuma koko ajan, joten voin hyvin ymmärtää että tämä on siellä suosittua ja yleisesti nautittua. Ainakin näin talvisessa Suomessa pisti lähinnä naurattamaan tällainen vetinen litku (katsotaan sitten kesällä uudestaan, jos katsotaan...), mutta... Hooray for beer anyway! Myllyn Prisma, 2€/0,33l.

Pisteet 14/50 (3-2-3-2-4)

Dupont Moinette Brune

Tämä belgialainen Dupontin panimo on ehkä tunnetumpi saisonistaan. Moinette Brune on tyyliltään dubbel ja 8,5% vahvuudellaan melko "väkeväkin" tähän tyyliin. Maltaita on käytetty neljää eri sorttia ja humalaakin olisi käytetty ehkä vähän "normia" enemmän. No, maistamalla sekin selviää.

Korkkikorkki poksahtaa auki komeammin kuin monessa samppanjapullossa. Vaahtokin tulee pullonsuusta varmasti ulos, ellei ole nopea.

Samea olut on väriltään vaaleahkon tumman ruskeaa ja vaahtoa muodostuu runsaasti, mutta se pienenee melko nopeasti. Tuoksun maltaisuus on hyvin hedelmäistä ja hedelmäisyys on lähes raikasta (mm. omenaa, hieman banaania). Hedelmien lisäksi tuoksussa on kandisokeria ja alkoholia. Suutuntumaltaan olut on melko hiilihappoista eikä hirveän täyteläistä.

Maku on melko kandisokerisen makea, belgihiivaisen mausteinen ja samalla hieman hapahkokin. Tuoksun aromit toistuvat melko samana maussa, mutta alkoholi on yllättäen paremmin piilossa. humala kuivattaa makua ihan sopivasti, vaikka se ei varsinaisesti havaittavissa olekaan.

En tästä nyt mitään ihmeellistä osaa sanoa. Ihan kelvollista, hieman epädubbelmaista tummaa alea. Vahvuuteen nähden ihmeen laihaa.

Pisteet 32/50 (6-3-7-3-13)

Gouden Carolus Christmas

Harmillisesti tätä ei tänäkään vuonna tullut Alkoon, vaikka on kyllä aikaisemmin monopolin hyllyillä jouluiseen aikaan esiintynyt. Olut on maustettu, vahva tumma belgiale ja prosentteja on huiman 10,5%. Viime maistelusta on varmaan jo 2 vuotta. Nyt maisteltu versio taitaa olla myös tuota ikäluokkaa. Se on tietysti vain hyvä asia, sillä tämä olut vain paranee ikääntyessään.

Viimeksi maistellusta versiosta päällimmäisenä mielessä on vain sen vahva anismaisuus/lakritsisuus. Etiketissä Coca-Cola joulupukki lentää taivaalla hevosten vetämänä.

Tuoksussa edelleen päällimmäisenä yrttinen anis/lakritsi, mutta sen rinnalla myös hieman voista karamellimallasta ja vaniljaisuutta. Suutuntuma on melko täyteläisen pehmeä, mutta hiilihappoa on silti riittävästi. Maussa on nyt vahvasti esillä aikaisemman anis/lakritsisuuden lisäksi myös vaniljaisuus. Toki tästä löytyy myös belgihiivaisuutta ja piparisen jouluisia mausteita. Glögimäisiä jopa. Olut on melko kandisokerisen makeaa, eikä humalaa ole riittävästi kuivaamaan makupalettia.

Muistikuvat piti melko hyvin kutinsa, mutta ei tämä silti ole vielä mikään mestariteos, vaikka oikein hyvä olut onkin.

Pisteet 39/50 (8-4-8-3-16)

De Ranke Guldenberg

Aikaisemmin pikkupullosta maistettuna tämä ei toiminut ehkä niin hyvin, kuin olisi toivonut. Tällä tarkoitan siis sitä, että olut on mainion belgialaisen panimon De Ranken käsialaa. Olut on tyyliltään tripel ja vahvuudeltaan 8,5%.

Panimon nettisivu on onneksi informatiivinen ja se paljastaa mm. että oluessa käytetty ainut humalalajike on Hallertau ja nimi Guldenberg tulee vanhasta samannimisestä aiemmin toimineesta luostarista Wevelgemin kylässä, mistä yksi panimomestareista/perustaja Nino Bacelle on kotoisin. Olut on myös panimon ensimmäinen teos.

Iso pullo on kääritty jälleen hienoon kääröön ja ainakin juhlallinen fiilis on taattu. Sisältä paljastuu vain etiketitön pullo, joten kääreet on syytä pitää paikallaan ja avata vain sopivasti päästäkseen käsiksi korkkiin ;).

Kultaista olutta isolla, komealla vaahdolla. Vähempää en edes odottaisi belgin ollessa kyseessä. Tuoksu on belgihiivainen, aromikkaan yrttisen humaloitu, kandisokerinen, sekä leipäisen maltainen. Suutuntuma on tyylille täydellinen; pehmeän keskitäyteläinen sopivan virkeällä hiilihappoisuudella.

Viimeksi olutta maistellessa hieman liiallinen (kandi)sokerinen makeus tökki minulla. Isommassa pullossa näyttäisi olevan tuo kandisokerisuus hieman paremmin kurissa ja suutuntumakin pehmeämpi. Maku on ajoittain hieman samantyylinen La Rulles Triplen kanssa ollessa yrttisen humaloidun kuiva, kuitenkin sillä erotuksella, että tämä on selvästi makeampaa. Jälkimaku kuivuu ihan sopivasti. Tripeleille tyypillinen pippurisuus puuttuu harmillisesti.

Ei tämä nyt oikeastaan tälläkään kertaa ihan täysillä iskenyt, mutta paremmin kuitenkin kuin viimeksi. Pistemäärä kasvoi aikaisemmasta kolmella.

Pisteet 37/50 (7-4-8-4-14)

Orkney Dragonhead

Kupittaan Cittariin oli näköjään ilmestynyt skottilaisen Orkneyn panimon oluita, joten kaappasin tämän "viikinkipaatin" ensimmäiseksi testiin. Mallaskukon jääkaapissa oli myös hyvä valikoima panimon oluita (mm. Skull Splitter), mutten siellä noita vielä ehtinyt maistella..

Dragonhead on 4% stout. Jostain syystä nämä matalaprossaiset stoutit ovat aina kiinnostaneet hieman keskiverrosti enemmän kuin muut tyylit "maitokauppavahvuisina". Onnistuneitakin yksilöitä on tullut ihan mukavasti vastaan.

Dragonheadissa on oikein hieno etiketti, mutta kuva ei tällä kertaa anna sille oikein oikeutta, koska kameran akku päätti pettää juuri ratkaisevassa vaiheessa ja piti sitten tyytyä kännyn kökköön kameraan...

Mustaan olueen muodostuu reiluhko, ruskean paahteinen vaahto, mikä vielä säilyykin kohtalaisen hyvin. Tuoksu on melko turpeisen paahteinen ja savuinen. Jotain palaneen siirappista makeutta siellä kanssa vilahtelee. Suutuntuma on 4 prosenttiseksi ihan sopiva, ei liian vetinen.

Maku on melko kuiva eikä kovinkaan makea (lämmetessään makeutuu hieman lisää). Turpeisen savuisuuden lisäksi löytyy nyt myös paahteista mustaa kahvia, aavistus tummaa suklaata, hieman tuhkaisuutta, jopa toffeista mallastakin. Hieman pistävä humala on myös koko ajan aistittavissa. Jälkimaku on kuivan paahteinen.

Kyllä tämäkin on laskettava siihen onnistuneiden oluiden joukkoon.

Maku on melko tyypillinen, mutta toimiva. Hinta on kuitenkin valitettavan kova, enkä sen vuoksi varmaan enää uudestaan ostakaan. Kupittaan Citymarket, 4,95/0,5l.

Pisteet 35/50 (7-4-7-3-14)

Boon Oude Geuze

Lambiceja ei niin hirveästi ole tullut maisteltua, lähinnä joitain Cantilloneja. Niiden saatavuuskin on usein vähän kiven alla. Nyt kuitenkin lasiin päätyi Mallaskukosta saatava Boon Oude Geuze, eli maustamaton vanhan ja tuoreen lambicin sekoitus. Gueuze lausutaan yksinkertaisesti köös. Tällä yksilöllä on vahvuutta 6,5%.

Korkki napsahtaa kivasti auki ja lasiin kaatuu sameaa vaaleahkon oranssia juomaa lähes ilman vaahtoa. Parasta ennen on vasta vuonna 2029, eli veikkaisin mutu-tuntumalla oluen pullotuksen tapahtuneen 2009.

Tuoksu on hyvin kirpeän vihreän omenainen, sekä hieman sokerisen makea. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja varsin hiilihappoinen. Melko suuta supistavan hapan.

Maun happamuus ei ihan ole Cantillonien vertainen, mutta hyvin hapan kyllä silti. Maussa jyllää vihreän omenainen hedelmäisyys & villihiivan villit aromit, mutta kuiva, hieman yrttinen humalointi on silti mukavasti aistittavissa, mikä antaa oluelle mukavasti monimuotoisuutta. Sokerista makeutta on hitusen tasoittamassa happamuutta, mutta todellakin vain hitusen.

Lambicit on melko extremelaji, mutta kerran kun niihin tykästyy, niin loppua ei innostukselle ole näkyvissä. Mallaskukko, 8,90€/0,375l.

Pisteet 37/50 (8-3-8-3-15)

St. Peter's India Pale Ale

Tältä brittipanimolta olen muistaakseni maistanut aikaisemmin vain sen maitokaupoissa myytävän hunajaportterin, mikä oli ihan ok. Usein näihin britti-ipoihin suhtautuu pinellä varauksella, sillä useammin ne on vain aavistuksen enemmän humaloituja bittereitä. Tämän kohdalla voidaan kyllä jo puhua IPAsta, vaikka hieman kevyestä sellaisesta.

Panimon oluissa pakkauksena käytettävän pullon muoto jaksaa viihdyttää edelleen ja se on ihan tyylikäs etiketteineen päivineen. Helpottaa aina ostopäätöstä. Prosentteja oluessa on melko vähäiset 5,5% tyyliin nähden.

Ulkonäkö oluessa on ihan kohdillaan sen ollessa mehukkaan, samean oranssinen pienellä vaahdolla. Hieman mieto tuoksu on hyvin hedelmäinen, ennemminkin jenkkityylisen humaloitu kuin brittityylin. Käytetyt humalat ovat silti ymmärtääkseni brittiläisiä.

Suutuntuma on melko kova, keskitäyteläinen. Maussa on lähinnä hieman trooppisenkin hedelmäistä & sitruksista humalaa (greippi, mansikka, ananas mm.). Karamellinen, hieman pähkinäinen mallaspohja tukee humalointia kuitenkin hyvin.

Jälkimaku on yllättävänkin katkera, oikein ikeniä kuivattavaa. Olut on kaikinpuolin ok tuotos ja melko virkistäväkin. Mallaskukko, 7€/0,5l.

Pisteet 36/50 (7-3-7-3-16)

Brooklyn Winter Ale

Hanasta tämän jenkkipanimon näkemys scottish alesta. Prosentteja 6,1%. Brooklynin tuotteet ovat olleet mielestäni vähän keskinkertaisia, vähän niin kuin toisen jenkkipanimon Flying Dogin tuotokset. Tämäkään olut ei valitettavasti muuta tuota käsitystä.

Olut on punertavan ruskeaa kohtalaisella vaahdolla, mikä ei säily niin hyvin. Tuoksussa oluen ollessa vielä kylmää siinä on vahva, häiritsevä saippuainen tuoksu. Hieman lämmettyään paljastuu taas voimakas rasvainen diasetyyli(kkyys), mikä ei yhtään ainakaan paranna tilannetta, sekä hieman pähkinäistä mallasta ja maustetta.

Suutuntumaltaan olut on  jenkkiolueksi melko kova, keskitäyteläinen, sekä hiilihappoinen. Maussa jatkuu vahvana tuo rasvainen aromi ja taustalla onkin sitten muuten ihan mukava, sopivasti maustettu, pähkinäisen maltainen ja humaloidun kuivahko olut. Minun kohdallani diasetyyli kyllä pilaa nautinnon, vaikka se periaatteessa tyyliin kuuluukin. Mallaskukko, hanaolut 5€/0,33l.

Pisteet 27/50 (5-3-6-3-10)

Nils Oscar Imperial Stout

Huomasin vastikään, ettei Alkossa ole tällä hetkellä muita imperial stout-tyylin edustajia kuin Nils Oscarin näkemys siitä. Eli vain yksi ainut tätä olutmaailman kuningastyyliä! Aika hälyyttävää sanoisin. Mahtaakohan edes uusi vuosi tuoda yhtään muutosta tähän tilanteeseen... No, toivotaan.

Viimeksi minulla oli lasissa Nils Oscarin imperial stouttia lokakuussa 2009, eli uudelleenmaistelu on kohdallaan. Silloin annoin oluelle pisteitä 39/50 ja kritisointia hieman rungon ohuudesta. Muuten kyllä maistui.

Kaadetaan lasiin ja ihmetellään. Olut on ihan mukavan näköistä "mustaa kultaa" rusehtavan paahteisella vaahdolla, mikä tosin saisi säilyä vähän pidempään. Huomasin, että vanha arvosteluni Olutoppaan puolella pitää vieläkin täysin paikkaansa, joten copypastetan sen törkeästi tähän kohtaan: 

"[2.10.2009] Melkein musta olut hienoisella ruskeahkolla vaahdolla. Tuoksu hyvin vahvan paahteisen maltainen, makean maitosuklainen, humalainen sekä hieman palaneen kahvinen. Suutuntuma on (vain) keskitäyteläinen keskitason hiilihappoisuudella. Kuivahko, vahva maku on palaneen paahteisen maltainen, reilusti kahvinen, suolaisen lakritsinen, raikkaan hedelmäinen, aavistuksen siirappinen sekä loppua myötä kuivattavan humalakatkeroinen. Jälkimaussa palanutta värimallasta, tuhkaa sekä katkeraa greippiä. Mausta syntyy mielenkiintoinen sekametelisoppa ja oikeastaan aika hyvä sellainen. Muuten oikean imperial stoutin tuntua, paitsi hieman ohut. Ehkä aavistuksen karkea vielä mutta kypsyttäminen luultavasti tasoittaa makua vielä."

Sanoisin ehkä pienenä lisänä vielä, että makeaa siirappisuutta on maussa kyllä hieman enemmän kuin "aavistus".

Ollakseen kunnon IS tämä vaatisi yksinkertaisesti enemmän voltteja, humalaa ja reilusti tukevamman rungon. Näin olut on vain hieman tukevampi stout, muttei imperial-sellainen. Samat pisteet säilyvät. Pehmeämpää tämä tosin oli tällä kertaa. Alko, 4,08€/0,33l.


Pisteet 39/50 (8-4-8-3-16)

La Rulles Blonde

Blonde sai luvan toimia uudenvuoden maljana. Olut on vähän kuin vahvempi versio panimon Estivalesta. Prosentteja tässä on 7%.

Maussa ja tuoksussa on yrttinen humalointi vahvasti mukana. Blondessa on maussa toki jonkinverran tyyliin kuuluvaa makeaa karamellista mallastakin, mutta myös hieman harmillista alkoholiakin. Kaikinpuolin mukava blonde kuitenkin, vaikkei silti aivan parhaimmistoa.

Tämän oluen myötä tuli maistetuksi panimon "kaikki" oluet, tai siis nämä jatkuvassa valmistuksessa olevat ja ympärivuotisesti saatavilla olevat. Panimon nettisivuillakin on infot vain näistä viidestä.

Yleiskuva panimosta jäi mieleen hyvänä. Ehkä tummat alet voisi olla hieman parempia, mutta jokainen maistettu vaalea ale oli laatuolut.

Panimon parhaimmat ovatkin mielestäni Estivale, sekä Alkosta vielä saatava Triple. La Rulles käyttää mielellään oluissaan reilusti humalaa, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys belgialaiselta panimolta.
Tämä yhdistettynä vielä yleisesti belgiale-tyyliseen monimuotoisuuteen, niin paketti on valmis. La Rulles on hieno panimo kaikinpuolin, millä on oikein laadukkaat "perusoluet" valikoimassaan. Suosittelen tutustumista, jos vain mahdollisuus eteen tupsahtaa. Tässä vielä antami pisteet panimon oluista paremmuusjärjestyksessä:

La Rulles Triple - Pisteet 40/50 (8-4-8-4-16)

La Rulles Estivale - Pisteet 40/50 (8-5-8-3-16)

La Rulles Blonde -Pisteet 39/50 (8-4-7-4-16)

La Rulles Brune - Pisteet 37/50 (8-4-8-3-14)

La Rulles Cuvée Meilleurs Voeux - Pisteet 34/50 (7-3-7-3-14)